tiistai 24. helmikuuta 2015

Tämmönen tehtävä

Tarkoitus oli tehdä tarjouksen mukainen talvi esillepano.

Tälläisen esillepanon tein viitaten mainokseen.

Asiakasinformaatio piti tehdä jostakin esillepanon tuotteesta. Tein suksista. Tämä tulee suksien vieressä olevaan asiakasinformaatiotauluun.

Tälläisen suoramarkkinointikirjeen sain väkerrettyä. Lisäilin alennuksia ja kerroin asiakkaille niistä.

Yritykseni messu juttuja

Valitsin messuiksi I love me - messut. Messut ovat kauneus, terveys, luonnollisuus, koru&kello ja muotimessut, joten yritykseni myymät tuotteet laukut ja kengät kuuluvat juuri sinne. Kyseisillä messuilla on potentiialisia asiakkaita, koska he ovat kiinnostuneet muodista. Messuilla esitellään kuumimpia trendejä ja uutuksia.

Myymäläni valaistus


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Marimekko, visuaalisuus analyysi

Tuotteiden esillepanot :
Esillepanot ovat selkeitä. Mielestäni Iisalmen liikkeessä ei ole panostettu esillepanojen visuaalisuuteen. Näyttää että ne olisi tehty kiireessä ja niitä ei olisi suunniteltu. Astiastoa ei ole sinänsä lajiteltu värin mukaan, vaan ne on laitettu lokeroihin saman sarjan mukaisesti. Samassa lokerossa saattaa olla myös ihan eri sarjasta olevia tuotteita.  Tekstiilit on laitettu värien mukaisesti hyllyihin. Samassa hyllyssä on saman sävyisiä punaisia tuotteita mm. pyyhkeitä, aamutohveleita, kylpytakkeja. ’’Kosmetiikkalaukut’’ovat hyllyissä värien mukaan. Vaatteet olivat katosta roikkuvissa rekeissä.
Tuotteista oli laitettu ideoita antavia esillepanoja. Lakanat oli laitettu sänkyyn, ja pöydälle oli tehty kattaus. Niissä ei ollut käytetty visuaalisuutta. Sänkyyn oli laitettu Marimekon lakanat, ja 2 tyynyä. Kattauksessa oli laitettu keltasävyinen liina, ja astiasto oli aika sekalaisen värinen. Siinä oli punaista, sinistä. Kumpaankaan ei oltu panostettu.

Ykköspöytä
Ykköspöytänä toimi Marimekon astioilla katettu pöytä ja astiahylly. Ne ovat suoraan edessä kun menee myymälään.

Näyteikkuna
Näyteikkuna on siisti ja sen tunnistaa heti Marimekon näyteikkunaksi.

Värit ja valaistus
Myymälässä on valkeat kalusteet. Myös lattia ja seinä ovat vaaleita. Tuotteet erottuvat hyvin vaaleassa ympäristössä. Valaistus on myymälässä hyvä. Astiahyllyjen ylhäällä on lamput. Ne korostovat hyvin tuotteita.

Myymäläkalusteet
Myymäläkalusteet ovat valkeat. Astiahyllykössä on kohdevalot hyllyn yläosassa, joten se korostaa hyvin tuotteita.

Hintaviestintä
Hinnat ovat tuotteissa nätisti kiinni. Ei korosteta hintoja millään isoilla hintalapuilla.

Kampanjat ja kampanjamateriaalit
Marimekossa ei ollut mitään kampanjaa menossa. Oli vain poistotuotteita laitettu kahdelle pöydälle.

Myymälässä on hyvää siisteys ja asiallisuus. Mutta parantamisen varaa on esillepanoissa, niissä voisi käyttää enemmän visuaalista silmää.

Yrityksen kokonaisilme on siisti asiallinen. Hyvä ja asiallinen asiakaspalvelu.





herra melooni


perjantai 6. helmikuuta 2015

Harjoitus!


Värien luonne

Minulle värit ovat tärkeitä pukeutumisessa. Katson tarkkaan mitkä värit käyvät yhteen ja mitkä ei. Pidän monesti vaaleita sävyjä, mutta myös räiskyvämpiäkin. Pinkki on ihana väri!
     Lapsena pidin muistaakseni hirmu räiskyvistä väreistä mm. keltainen, punainen, pinkki, turkoosi ym. Nykyään en pidä ollenkaan keltaisesta. Ainakaan pukeutumisessa.
Lapsena halusin turkoosin huoneen. Nykyään pidän vaaleasta ja siellä joitakin värikkäämpiä yksityiskohtia.
    Kynsiä lakatessa taas pidän punaisesta, joko tummasta tai sitten kirkkaan punaisesta. Ne ovat siistin näköisiä ja sellaisia sähäköitä. Ne käyvät myös suurimman osan vaatteistani kanssa.

Typografia

Typografia tarkoittaa paino- tai digitaalisen työn ulkoasua ja sen suunnittelua. Mm. Fontit, värit, asettelu, koko tasapainoinen kokonaisuus ja suhde sisältöön, sen koossa pysyminen, harmonia ja yhtenäisyys, tarkoituksenmukaisuus, logiikka, tasapaino, tilanjako, ryhmittely, rytmi, jännitteet, liike, suunta, valot, varjot, eri elementtien keskeinen suhde, mielikuva, imago, ominaislaatu jne.

Typografiaa näkee kaikissa kaksiulotteisissa pinnoissa asiakirjastandardissa, sanomalehdissä, kirjoissa, julisteissa, mainoksissa, tuotepakkauksissa, postimerkeissä, WWW-sivuissa, taideteoksissa ym.

Kirjaisin tyypit eli fontit voidaan jakaa viiteen ryhmään :

Antiikva : Sanomalehdet, asiakirjat, ja kirjat
Groteski : Kirjaimissa ei ole paksuus eroja. Tarkoittaa luolamaalausta.
Egyptienne : Kehitetty antiikvan pohjalta. Antiikvan ja Groteskin sekoitus. Kirjaimet ovat lähes samanpaksuisia.
Fraktuura : Kuuluu goottilaisiin kirjaimiin. On kalligrfinen. Nykyisin tätä käytetään vain koristeellisissa tekstauksissa, hautaseppeleiden nauhoissa ja joidenkin sanomalehtien nimissä.
Kalligrafiset : Käsin tehty kaunokirjoitus

Sekä erikoismerkit ja kuvafontit.


torstai 5. helmikuuta 2015

Ykköspöytä harjoitus

Ykköspöytä sijaitsee sisustusliikkeessä. Ykköspöydän tuotteet ovat seuraavassa mainoslehtisessä mikä tulee. Käytin väreissä neutraaleita värejä mustaa, harmaata ja valkeaa. Halusin piristää ykköspöytää turkoosilla värillä, koska se käy hyvin muihin sävyihin. ''Sale -25%'' kyltti kertoo että tuotteista on sen mukainen alennus. Tuotteina on kodin sisustus ja käyttötavaroita. Ykköspyödästä voi saada idean yhdistää juuri turkoosia ja mustaa. Teemana on opiskelijan ensimmäinen asunto, joten tuotteet ovat siksi edullisia.